Lotta Kulmala, PIF Future Stars -alumni vuodelta 2024:


Opiskelin bioteknologiaa Tampereen yliopistossa, pääaineenani soluteknologia. Viimeinen maisterivuosi oli juuri alkamassa, ja löysin itseni paniikkivalitsemasta kursseja laidasta laitaan, koska en ollut varma, mihin suuntaan haluaisin urani valmistumisen jälkeen viedä. Samoihin aikoihin tutkimusryhmäni Teams-kanavalle ilmestyi ilmoitus PIF Future Stars -ohjelmasta, ja kiinnostuin siitä heti. Lääketeollisuus on aina ollut minulle yksi kiinnostava uravaihtoehto, mutta olin hieman epävarma siitä, löytäisinkö alalta juuri minulle sopivan työroolin. Olin kerryttänyt paljon työkokemusta yliopiston tutkimusryhmässä, mutta halusin tutustua vaihtoehtoihin akateemisen maailman ulkopuolella. Ajoitus oli täydellinen, joten laitoin hakemuksen menemään. 

Kevään aikana osallistuin PIF Future Stars -ohjelman kolmeen lähijaksoon, joissa pääsin tutustumaan Lääketeollisuus ry:hyn, lääketeollisuuden yrityksiin sekä ohjelman muihin kanssaosallistujiin. Näiden päivien aikana minulle avautui todella, kuinka monipuolisia mahdollisuuksia lääketeollisuus tarjoaa. Yritysvierailujen kautta sain kattavan käsityksen eri firmojen toimintatavoista ja työtehtävistä. Esimerkiksi roolit, kuten "Medical Science Liaison" ja "Regulatory Affairs, Pharmacovigilance and Quality Assurance Specialist", jotka aluksi kuulostivat melko mystisiltä, avautuivat vierailujen myötä. Ohjelman lopussa pystyin muodostamaan selkeän kuvan siitä, mitä missäkin roolissa pääasiallisesti tehdään. 

Erityisen palkitsevaa oli haastaa omia ennakkokäsityksiäni. Olin ajatellut, ettei kaupallinen rooli sopisi minulle, mutta huomasin yllättäen, että esimerkiksi markkinointitehtävät voisivatkin olla todella mielenkiintoisia. Oli myös hienoa huomata, että jokaisessa yrityksessä korostuivat työn merkityksellisyys sekä jatkuva halu kehittää itseään ja oppia uutta. Nämä ovat juuri niitä arvoja, joiden pohjalta haluan itsekin rakentaa uraani. 

Verkostoituminen muiden ohjelmaan osallistuneiden opiskelijoiden kanssa oli myös yksi ohjelman suurimmista anneista. Meidän ryhmässämme vallitsi loistava yhteishenki heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Uskon, että näihin PIF-alumneihin on tulevaisuudessa helppo ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä uraan liittyvissä asioissa. 

Kuten sanottu, ennen PIF Future Stars -ohjelmaa olin hieman epävarma tulevaisuudestani. Minulle oli tarjolla väitöskirjatutkijan paikka sydäntutkimusryhmässä, mutta vielä alkukeväästä mietin, onko tohtorin tutkinto minulle hyödyllinen vai tarpeeton. Yritysvierailujen myötä pystin luomaan itselleni selkeitä tulevaisuuden haaveita. Ja silti, vaikka lääketeollisuudesta löytyikin kiinnostavia työtehtäviä, sain myös varmuutta omaan päätökseen jäädä toistaiseksi edistämään väitöskirjaani, sillä koen, että se on tärkeä ensiaskeleeni kohti muita asiantuntijarooleja. Tällä hetkellä siis saan olla osa Tampereen yliopiston monikudosmallintamisen huippuyksikköä ja tehdä perinnöllisten sydänsairauksien mallinnusta.  

Yhdessä yrityksessä eräs työntekijä antoi esityksessään neuvon: Omaa uraa suunnitellessa on tärkeää säilyttää avoin mieli, mutta samalla olisi hyvä olla ”johtotähti”, jota kohti suunnata. PIF Future Stars -ohjelman ansiosta olen löytänyt oman johtotähteni lääketeollisuuden asiantuntijatehtävistä, ja nyt tiedän, mihin suuntaan haluan kulkea.”