Vuoden nuori kliininen tutkija on Kasper Katisko – mitä enemmän tutkimustyötä teki, oppi ja tiesi, sitä enemmän siihen jäi koukkuun

10.10.2024

Vuoden nuori kliininen tutkija on Kasper Katisko – mitä enemmän tutkimustyötä teki, oppi ja tiesi, sitä enemmän siihen jäi koukkuun

Vuoden nuori kliininen tutkija 2024 on 29-vuotias Kasper Katisko. Kasper erikoistuu psykiatriaan Oulun yliopistollisessa sairaalassa ja on Itä-Suomen yliopiston dosentti. Hän kiinnostui kliinisestä tutkimustyöstä jo varhain lääketieteen perusopintojensa aikana.

"Tutkimustyö tuntui jotenkin palkitsevalta ja se sopi tavoitteelliselle henkilölle. Siihen tuntui jäävän sitä enemmän "koukkuun" mitä enemmän teki, oppi ja tiesi. Siitä saa edelleen toistuvasti hyvää fiilistä, varsinkin kun saa aikaan löydöksiä, joilla on myös kliinistä relevanssia ja käyttöä", Katisko kertoo.

Palkittu tutkimus käsittelee otsalohkodementiaa ja muita muistisairauksia. Katisko on painottanut tutkimuksissaan otsalohkodementiapotilaiden erotusdiagnostiikkaa psykiatrisista sairauksista erilaisten verestä mitattavien biomarkkereiden avulla.

"Teimme muutama vuosi sitten merkittävän löydöksen, jossa osoitimme verestä mitattavan neurofilamenttiproteiinin toimivan erinomaisesti otsalohkodementian ja psykiatristen sairauksien erottelussa. Kyseinen merkkiaine on sittemmin tullut kliiniseen käyttöön ja on saatavilla kaikista yleisimmistä laboratorioista Suomessa", Katisko toteaa. 

Kliinisen lääketieteen tutkija tunnistaa Suomen tutkimusympäristössä kehitystarpeita, jotka liittyvät etenkin tutkimuksen resursointiin niin taloudellisesti kuin ajankäytöllisesti. 

"Tutkimusrahoituksen saaminen on haastavaa ja lupaprosessit vievät kohtuuttomasti aikaa tutkimustyöltä. Toisaalta kliinisen työn yhdistäminen tutkimustyöhön ei ole aina helppoa. Vaatisi yhteistyötä ja ymmärrystä, jotta osa-aikajärjestelyt olisivat mahdollisia", hän alleviivaa. 

Nuorten Lääkärien Yhdistys NLY ry:n hallituksen puheenjohtaja ja palkintolautakunnan jäsen Riku Metsälä sekä Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne-Mari Virolainen korostavat Katiskon työn merkitystä.

"Kasper Katisko yhdistää psykiatriaan erikoistuvana lääkärinä työskentelyn ja tutkimuksen teon kahden yliopistollisen sairaalan välillä. Hänen tutkimuksensa on jo nyt muuttanut kliinistä hoitokäytäntöä niin Suomessa kuin maailmalla. Tutkimuksen aiheet psykiatrian ja neurologian rajapinnassa ovat esimerkkejä oman erikoisalan ulkopuolelle katsomisesta. Kasper huolehtii hyvän tutkijan tavoin ohjattavistaan ja tutkimustensa rahoituksen järjestämisestä", Metsälä kehuu.

"Kasperin tutkimustyö on valtavan tärkeää ja ajan hermoilla. Väestön ikääntyessä tarvitaan muisti- ja muiden sairauksien hoitoon uusia, innovatiivisia lääke- ja muita hoitoja. Ikääntyminen ja julkisen talouden niukkuus on vaikea yhdistelmä, johon yksi ratkaisu on työ- ja toimintakyvyn parantaminen", Virolainen muistuttaa.

Vuoden nuori kliininen tutkija -palkinto myönnetään vuosittain merkittävää kliinistä tutkimustyötä tekevälle lääketieteen asiantuntijalle, jonka lisensiaatiksi valmistumisesta on alle 10 vuotta. Valinnan palkinnon saajasta tekee NLY:stä, Duodecimistä ja Finska Läkareskällskapet:sta koostuva palkintolautakunta ja palkinnon rahoittaa Lääketeollisuuden tutkimussäätiö.


Lisätietoja: viestintäjohtaja Arto Virtanen, arto.virtanen@laaketeollisuus.fi, +358 44 537 0244