01.12.2024 | Anne-Mari Virolainen, toimitusjohtaja
Millainen on tulevaisuudenkestävä hyvinvointialue?
Hyvinvointialueiden tilannetta lähestytään usein niukkuuden jakamisen näkökulmasta. Katsantokanta kannattaisi siirtää tästä hetkestä huomiseen. Miettiä, millainen on huomisen tulevaisuudenkestävä hyvinvointialue. Lääketeollisuus tuo keskusteluun kolme johtoajatusta.
Vaikuttavuuden tulee ohjata. Tulevaisuudenkestävää hyvinvointialuetta johdetaan parhaaseen vaikuttavuuteen pyrkien ohjaamalla resurssit sinne, missä ne tuottavat eniten terveyttä, innovaatioiden kehittäjien ja palveluiden tuottajien toimiessa kumppaneina. Asukkaat saavat tarvitsemansa sote-palvelut viipymättä ja palvelut ovat lakisääteisen palvelulupauksen mukaisia.
Yhteistyössä on voimaa. Useimmiten yliopistoissa verkostomaisesti tehtävä perustutkimus on edellytys uuden tiedon syntymiselle, jonka pohjalta voidaan aloittaa soveltava tutkimus ja lääkekehitys. Lääkekehitys vaatii yrityksen riski-investoinnin, joka voi johtaa onnistuessaan uuteen hoitoon. Tämä tapahtuu terveydenhuollon kanssa yhteistyössä toteutettavien kliinisten tutkimusten kautta.
Uudistuminen auttaa eteenpäin. Kiinnostus uusia menetelmiä ja teknologioita kohtaan on edellytys modernille ja ajantasaiselle sote-palvelujärjestelmälle. Esimerkiksi lääkeyritykset ovat kiinnostuneita tutkimaan ja kehittämään uusia hoitoja siellä, missä niitä myös otetaan viiveettä käyttöön. Suomen terveydenhuollon pitää pysyä alan kehityksessä mukana.
Rakennetaan yhdessä hyvän kierre
Lääkkeiden ja rokotteiden tarkoituksenmukainen käyttö on tulevaisuuden kestävän palvelujärjestelmän onnistumisen edellytys. Kansalaisten yhdenvertaisuuden varmistamiseksi on tärkeää, että modernit rokotteet ja muut ennaltaehkäisyn keinot sekä laadukas lääkehoito on saatavilla kaikille kansalaisille muun muassa tulotasosta tai asuinpaikasta riippumatta.
Uusien hoitojen kehittäminen Suomessa edellyttää, että hoidot on myös otettu käyttöön. Hyvinvointialueen kannalta uusi hoito voi säästää palveluresursseja. Soten vaikuttavuuden ja kestävyyden lisääminen vaatii sekä uusia menetelmiä että käytössä olevien menetelmien kriittistä tarkastelua.
Uusien lääkehoitojen edellyttämät TKI-panokset voivat käynnistää hyvän kierteen: ne lisäävät TKI-työpaikkoja ja osaamista, tuottavat parempaa sote-ammattilaisten vetoa ja pitoa sekä synnyttävät enemmän terveyttä ja hyvinvointia. Lähdetäänkö yhdessä tekemään tulevaisuudenkestävää hyvinvointialuetta?
Teksti julkaistaan 5.12. ilmestyvässä Polemiikki-julkaisussa.