28.11.2024
Lääketeollisuus vetoaa: Suomella on nyt 11. hetki vaikuttaa innovaatiomyönteisesti EU:n lääkepakettiin
Lääketeollisuus ry järjesti syysseminaarinsa otsikolla ”Suurvaltojen geopolitiikasta hyvinvointialueille – terveys strategisena kasvualana”.
Seminaarin keynote-puheenvuoron piti Varman toimitusjohtaja Risto Murto, minkä lisäksi keskusteluissa oli mukana kansanedustajia, hyvinvointialueiden toimijoita sekä elinkeinoelämän edustajia.
Pääministeri Petteri Orpon Kasvuriihi-hanketta johtava Murto pohtii omassa puheenvuorossaan sitä, miten Eurooppa on vakavasti haastettu investoinneissa ja kasvussa.
Lääketeollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Niilo Färkkilä korosti terveysalan merkitystä strategisena kasvualana niin globaalisti, kansallisesti kuin myös hyvinvointialueilla. Hän alleviivasi innovaatiomyönteisyyden perustavanlaatuista merkitystä kaikilla päätöksenteon foorumeilla.
"Terveysala on Euroopalle elintärkeä niin kriisinkestävyyden, hyvinvoinnin kuin talouskasvunkin näkökulmasta. Euroopan on oltava innovaatiomyönteinen, jotta Eurooppa on houkutteleva kohde tutkimus- ja tuotantoinvestoinneille muihin globaaleihin pelureihin verrattuna. Suomen on oltava innovaatiomyönteinen, jotta suomalaiset saavat uudet vaikuttavat hoidot, kun he niitä tarvitsevat. Ja hyvinvointialueiden on oltava innovaatiomyönteisiä, jotta ne houkuttelevat jatkossa yhä enemmän kliinisiä lääketutkimuksia ja vahvistavat näin omaa elinvoimaansa."
Seminaarin paneelikeskusteluissa etsittiin eurooppalaisen ja suomalaisen terveysalan strategisia askelmerkkejä kovassa globaalissa kilpailussa. Hyvinvointialueiden TKI-toiminnan todettiin olevan niiden elinvoiman ja kehityksen kannalta ratkaisevan tärkeää.
Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne-Mari Virolainen lähetti päätöksentekijöille ajankohtaisen viestin kansallista EU-edunvalvontaa kirittämään. Kyse on Euroopan ja Suomen kilpailukyvystä, ja kyvystä houkutella lisää investointeja.
"Hallitus valmistelee ja eduskunnan suuri valiokunta viimeisenä lukkona käsittelee Suomen kantaa EU-lääkepakettiin. Nyt on huolehdittava siitä, että yritykset, jotka investoivat innovaatiomyönteisille markkina-alueille ja tarvitsevat ennakoitavan toimintaympäristön, valitsevat Euroopan. Vetoankin nyt päättäjiin sekä hallituksessa että eduskunnassa: on 11. hetki varmistaa, että Suomi on vahvasti innovaatiomyönteisten EU-maiden rintamassa, kun neuvosto vie lakipakettia eteenpäin."
Lisätietoja ja mahdolliset kommenttipyynnöt: viestintäjohtaja Arto Virtanen, +358 44 537 0244, arto.virtanen@laaketeollisuus.fi