19.11.2020 | Sanna Lauslahti, toimitusjohtaja
Rokotetutkimuskeskus edesauttaa rokotetutkimusten saamista Suomeen
Lääketeollisuus ry puoltaa hallituksen lakiesitystä THL:n kaupallisten rokotetutkimuspalveluiden yhtiöittämisestä
Suomella on pitkä historia ja hyvä maine rokotetutkimusmaana. Rokotetutkimusta olisi mahdollista saada Suomeen nykyistä merkittävästi enemmän. Tämä edellyttää kuitenkin tutkimuksen ekosysteemin vahvistamista ja toimintaympäristön kehittämistä. Kansainvälisten tutkimusinvestointien saaminen Suomeen vaatii ennakoitavaa toimintaympäristöä.
Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen THL:n kaupallisten rokotetutkimuspalveluiden yhtiöittämisestä. Siinä kootaan rokotetutkimuspalvelut yhden katon alle. Lääketeollisuus ry puoltaa hallituksen esitystä, koska se on yksi selkeyttävä askel ennakoitavan rokotetutkimuksen ekosysteemin rakentamiseksi.
Jos eduskunta hyväksyy lakiesityksen, se vahvistaa Suomen kilpailukykyä rokotetutkimusmaana. Suomessa toimivien kansainvälisten lääkeyritysten mahdollisuudet saada rokotetutkimuksia paranisivat ja uusi osaamiskeskittymä mahdollistaisi uuden rokoteteknologiaosaamisen tuomisen Suomeen.
Lakiehdotus on kannatettava myös siksi, että se eriyttää lääkeyhtiöiden rahoittaman rokotetutkimuksien ja rokotehankintoja koskevan päätöksenteon selkeästi toisistaan. Tämä on ensiarvoisen tärkeää riippumattomuuden ja puolueettomuuden varmistamiseksi.
Suomen kilpailukykyä lääketutkimusmaana kannattaa vahvistaa niin suomalaisten hyvinvoinnin ja terveyden kuin talouskasvun kannalta. Rokotetutkimusyhtiön perustaminen tukee erinomaisesti terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian keskeisiä tavoitteita saada lisää tutkimusinvestointeja Suomeen.
Jotta toiminta saadaan nopeasti käyntiin ja kilpailukykyiseksi, tulee yhtiölle taata riittävät resurssit. Sitä kautta se kykenee aloittamaan uusia, yhteistyössä tehtäviä tutkimushankkeita mahdollisimman nopeasti yhtiön perustamisen jälkeen.