23.02.2024 | Sanna Aunesluoma, toimitusjohtaja, ja Tiina Aitlahti, johtaja, lääkehoito ja -huolto
Potilaan etu on saada vaikuttavin hoito sairauteensa
Yhä useampia sairauksia saadaan hoidettua lääkehoidoilla, mutta lääkekustannusten osuus terveydenhuollon menoista ei ole kasvanut. Suomessa olisi tärkeää olla toimiva mekanismi terveydenhuollon menetelmien ja käytäntöjen arvioimiseksi läpinäkyvästi ja kattavasti, myös muiden kuin lääkkeiden osalta.
Helsingin Sanomat tarttui (HS 18.2.) tärkeään aiheeseen, yhteiskunnan rajallisten resurssien oikeudenmukaiseen kohdentamiseen. Väestön ikääntyminen, talouden heikot näkymät ja sote-henkilöstön saatavuushaasteet asettavat terveydenhuollon päättäjät sen kysymyksen eteen, kuinka voimme varmistaa, että käytettävissä olevilla resursseilla tuotetaan mahdollisimman paljon terveyttä sekä työ- ja toimintakykyä.
Kuten HS:n artikkelistakin käy ilmi, priorisointia tehdään terveydenhuollossa ja monilta osin läpinäkymättömästi. Toisin kuin jutussa todetaan, priorisointia tapahtuu myös erikoissairaanhoidossa ja lääkehoidossa. Lääkehoito on terveydenhuollon menetelmistä tutkituin ja ainoa, jonka kustannusvaikuttavuutta systemaattisesti arvioidaan. Lääkekustannusten osuus terveydenhuollon menoista on noin 15 prosenttia eikä se ole kasvanut edellisen kymmenen vuoden aikana.
Onnistuneen lääkehoidon vaikutukset ulottuvat yksilön terveyttä laajemmalle: niillä on merkittävä vaikutus ihmisten työ- ja toimintakykyyn ja sen myötä muun muassa heidän mahdollisuuksiinsa osallistua työelämään tai pärjätä arjessa omatoimisesti. Hyviä esimerkkejä tästä ovat reuman, migreenin ja MS-taudin uudet lääkehoidot. Hyvin vakavistakin sairauksista, kuten syövästä, voi toipua yhä useammin. Terveydenhuollon ja muiden toimijoiden kustannuspaineita sekä työvoiman tarvetta voidaan myös vähentää, kun potilaan oireet pysyvät lääkehoidon avulla hallinnassa. Silloin esimerkiksi hoivapalveluita, vuodeosastohoitoa tai vaikka kirurgisia toimenpiteitä ei tarvita.
Lääkehoidon avulla voimme nykyisin hoitaa monia sellaisia sairauksia, joihin ei aikaisemmin ole ollut toimivaa hoitoa. Tutkivan lääketeollisuuden päämääränä on kehittää hoitokeinoja juuri niille potilaille, joita emme vielä tänään osaa parantaa tai hoitaa riittävän hyvin. Uusien hoitojen käyttöönottoa edeltää kuitenkin pitkä ja monivaiheinen arviointiprosessi, joka viivästyttää hoitojen saamista potilaille.
Lääkkeen sisällyttäminen korvausjärjestelmään tai kansalliseen palveluvalikoimaan kertoo valmisteen tuomista terveyshyödyistä suhteessa sen kustannuksiin. Päätöksen taustalla on kattava arviointi valmisteen vaikuttavuudesta ja kustannusvaikuttavuudesta. Vastaavaa arviointia ei tehdä järjestelmällisesti muista sosiaali- ja terveydenhuollon menetelmistä. Lääkkeiden hintalautakunnan ja Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston hylkäävien päätösten määrät osoittavat, ettei käyttöönottoa tehdä kevyin perustein.
Kalliimpikin hoitovaihtoehto voi olla perusteltu, jos sillä pystytään tuottamaan enemmän terveyttä - usein myös selviytymään elossa vakavasta sairaudesta.
Potilaan etu on saada vaikuttavin hoito sairauteensa, mutta yhteiskunnan rahapussi ei tietenkään ole pohjaton. Suomessa on arvioitava yhdenmukaisesti, mitä lisähyötyä uudesta lääkkeestä jo olemassa oleviin hoitovaihtoehtoihin nähden on ja paljonko tästä lisähyödystä kannattaa maksaa. Samojen vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden edellytysten tulisi koskea kaikkea soten toimintaa.
Aiheesta on myös julkaistu kirjoitus 23.2. Helsingin Sanomissa.