Tutkimuksen tulee jatkua kriisin keskelläkin

Mutta onhan kyse elämästä ja kuolemasta. Yliopistot ja tutkimuslaitokset ovat kahden vaiheilla – mitä tutkimustoiminnan suhteen pitäisi oikein tehdä.

Tällä hetkellä yliopistollinen opetus toteutetaan etänä. Niin myös kaikki tutkimukseen liittyvä suunnittelu-, kirjoitus- ja analyysityö. Entä kokeellinen tutkimustyö: koeputki-, solu- ja hiirikokeet? Entä kliiniset potilastutkimukset? Monet tutkimuslaboratoriot ympäri maailman ovat sulkeneet ovensa. Suomessa ei ole kokeellisen tutkimuksen osalta menty näin pitkälle, ainakaan vielä. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa kriittiset tutkimustoimet sallitaan niin kauan, kun noudatetaan yleisiä kokoontumiseen, matkustukseen ja työhön liittyviä poikkeustila-asetuksia ja suosituksia. Uusien kokeellisten tutkimusten aloittaminen on kuitenkin jäissä. Uusien interventionaalisten kliinisten tutkimusten toteuttaminen sairaaloissa on vaikeaa, ellei mahdotonta. Nekin ovat pääosin jäissä.

Onko terveyden tutkimuksen jäädyttäminen ihmisen terveyttä uhkaavan kriisin keskellä järkevää?  Monen mielestä on, ovathan yliopistojen ja tutkimuslaitosten ahtaat tutkimus- ja laboratoriotilat miltei Tirolin after ski -kuppiloihin verrattavissa olevia viruslinkoja. Jos tutkimusta täytyy tehdä, niin rajoitettakoon se yksinomaan SARS-CoV-2-virusrokotteen kehittämiseen. Oikeasti, tutkimustyön jäädyttäminen kriisin keskellä ei ole pelkästään lyhytnäköistä, vaan myös vaarallista. Kukaan ei pysty ennustamaan tällä hetkellä, mistä koronaviruksen taltuttava lääke löytyy. Kuvitellaan, että HIV olisi lähtenyt leviämään 40 vuotta sitten ilmateitse eikä sukupuoliteitse. Jos silloin oltaisiin pistetty kaikki muu tutkimus kuin rokotetutkimus jäihin, niin tässä vieläkin odoteltaisiin toimivaa rokotetta. HIV saatiin osittain kuriin yhdistelemällä riittävä määrä erilaisia viruksen lisääntymiseen vaikuttavia lääkeaineita. Tähän vaadittiin valtava määrä tutkimusta ja tepsivä hoito pystyttiin kehittämään vasta sitten, kun oli riittävästi uutta ymmärrystä HIV:n biologiasta ja lisääntymismekanismeista.

Onko välttämätöntä tehdä kriisin keskellä sellaista lääketutkimusta, joka ei tähtää koronaviruksen taltuttamiseen? Monet tutkimusta tehneet tietävät omakohtaisesti, että tutkimus ei etene lineaarisesti vaan pikemminkin hyppäyksittäin. Tutkimusprojektissa ei tapahdu pariin vuoteen mitään merkittävää edistystä ja yhtäkkiä, kolmantena vuonna kaikki palaset loksahtavat paikalleen. Tutkimus harppaa eteenpäin. Tämä epälineaarisuus johtuu osin siitä, että kun teemme kokeen A, niin se kertoo, että miten kokeet B ja C tulisi suorittaa. Kokeet B ja C puolestaan kertovat, miten kokeet D, E, F ja G tulisi suorittaa.  Jos koetta A ei suoriteta ajallaan, niin emme saa tietoa kuinka kokeet B–G tulisi suorittaa. Jos kokeen A kohdalla kyse on vaikkapa monimutkaisesta syövän hiirimallista, jonka genotyyppiä on rakennettu vuosia, niin yhden tutkimusprojektin keskeyttäminen 2 kuukaudeksi saattaa hidastaa koko tutkimusohjelmaa 2 vuodella. Tämä olisi huono uutinen niille syöpäpotilaille, joita tutkimuksen avulla pyritään auttamaan. Heidän kriisinsä jatkuu korona-ajan jälkeenkin ja kriisin ratkaisemiseksi tarvitaan toimiva syöpälääke. Tämänkin kriisin ratkaisemiseksi pitää toimia etukenossa. 

On myös huomioitava, että tutkimuksen polku on täynnä mielenkiintoisia mutkia ja ennalta arvaamattomia risteyksiä. Cancer Discovery -lehdessä kuvattiin, kuinka monet syöpätutkijat ovat laittaneet osaamisensa peliin koronaviruksen vastaisessa taistelussa. Syöpälääkkeet vaikuttavat moniin solutoimintoihin, jotka ovat koronaviruksen soluun pääsyn ja lisääntymisen kannalta oleellisia. Ei ole ollenkaan mahdoton ajatus, että jokin huonosti kliinisissä tutkimuksissa pärjännyt syöpälääke osoittautuisikin loistavaksi viruslääkkeeksi. Jotta villimpiä ideoita lähdettäisiin tutkimaan, siihen vaaditaan tutkijoiden kohtaamisia. Kohtaamiset syntyvät usein sattumoisin, vaikkapa kahden otollisessa mielentilassa olevan tutkijan törmätessä toisiinsa yliopiston käytävällä. 

Koronatilanteen aiheuttama paine ja rajoitukset tutkimussairaaloille ovat perusteltuja syitä myöhäistää uusia potilastutkimuksia. Uusien lääkkeiden kaikkia vaikutuksia ei vielä tunneta, ja siksi kokeisiin saattaa liittyä terveysriski. On selvää, että tällaisia riskejä ei pidä ottaa tilanteessa, missä teho-osaston kapasiteetti on tiukilla. Samalla kun pohditaan mikä on Suomen koronakriisistä ulos strategia yhteiskunnan ja talouden kysymysten kannalta, on syytä miettiä myös terveyden tutkimuksen jälleenrakennusta. Koronakriisin hellittäessä on kliiniset potilastutkimukset syytä saada aikailematta käyntiin.

Tämän hetken terveyden tutkimuksessa ratkaistaan post-pandemisen ajan elämän ja kuoleman kysymyksiä. Siksi on harkittava tarkkaan, onko mielekästä lähteä seisauttamaan tutkimustoimintaa. Oikeutta elämään on korona-aikana alettu poliittisessa kielenkäytössä kutsua ihmisoikeudeksi. Tosin, kaikkihan me siitä oikeudesta jonain päivänä joudumme luopumaan. Tutkimuksella voidaan kuitenkin merkittävästi pidentää asetuksen voimassaoloaikaa.