22.05.2023 | Saara Hassinen, toimitusjohtaja, Terveysteknologia ry
Suomi-neito tien risteyksessä
Julkisen sektorin tuottavuuden parantaminen on yksi keino vastata tuleviin haasteisiin, joita rasittaa ilmastonmuutos, velkaantuminen, väestön ikääntyminen ja työikäisten määrän väheneminen. Tämä koskee myös sosiaali- ja terveysjärjestelmää, joka on vakavan haasteen äärellä. Saammeko sote-palvelujen kehityksen suunnan aidosti käännettyä kohti sote-uudistukselle asetettuja tavoitteita? Onko meillä rohkeutta ja tahtoa tehdä aito muutos?
Nykyinen rahoituspohja ei enää kestä vanhoja toimintamalleja. Hyvinvointivaltiomme on palvellut meitä suomalaisia hyvin, mutta sen perusta ja rakenteet on luotu aivan toisenlaisessa ajassa, toisenlaisessa yhteiskunnassa. Hallinnollisen sote-uudistuksen jälkeen emme voi jäädä vetämään henkeä, vaan seuraavaksi on uudistettava palvelut hyödyntämällä dataa ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia.
Juhlapuheiden pitää nopeasti muuttua teoiksi, joilla kyetään hillitsemään sote-palvelujen kustannusten kasvu, saadaan rajalliset resurssit riittämään ja varmistetaan kaikille laadukkaat palvelut, joissa asiakas ja potilas ovat keskiössä.
Elinkeinoelämän liitot – EK, Finanssiala, Hyvinvointiala, Lääketeollisuus ja Terveysteknologia – ovat yhdessä tehneet SoteDigin työkalupakin tavoitteisiin pääsemiseksi. Otetaan keinot käyttöön, jotta rahaa riittää yhteiskunnan kannalta muihinkin tärkeisiin asioihin.
Muutoksen mahdollistajat
Sote-palvelut turvataan, kun painopiste siirretään digitaalisia palveluja hyödyntävään perusterveydenhuoltoon ja yhdenvertaiseen yksityiseen ja julkisen palvelutuotantoon. Toiminnan läpinäkyvä mittaaminen kirittää parempiin palveluihin samoin kuin parhaiden käytäntöjen jakaminen.
Kohti paperitonta tiedon liikkumista. Ennaltaehkäisy, hoidon koordinointi, hoitoon pääsyn parantaminen, omahoidon tukeminen, laadukkaat hoitopäätökset onnistuvat ja toimijoiden välinen yhteistyö tehostuu, kun dataa virtaa yhteensopivien IT-ratkaisujen avulla hyvinvointialueiden sisällä sekä niiden ja yksityisten palvelutuottajien välillä.
Lainsäädäntö ja sen tulkinta tarvitaan tukemaan sote-uudistuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Automaattisen päätöksenteon mahdollistaminen sekä ratkaisujen kehittäminen ja käyttöönotto edellyttävät potilaita hyödyttävää tietosuoja-asetuksen tulkintaa, toisiolain puutteiden korjaamista ja uutta lainsäädäntöä.
Teknologia ja digitalisaatio varmistamaan henkilöstön riittävyys. Lisäksi tarvitaan toimintatapojen ja työnjaon uudistamista, kansainvälisiä rekrytointeja sekä hankintaosaamista ja uusia kannustavia malleja teknologian käyttöönottoon.
Sote-sektori oppii muilta hyödyntäen aktiivisesti kansallisia digihankkeita ja niiden ehdotuksia, kuten tieto- ja teknologiapolitiikkaa ja Digikompassia.