Lääkerahoitukseen tarvitaan kestäviä ratkaisumalleja

Suomen talousluvut ovat vakavaa luettavaa, vaikka käänteestä parempaan on jo raportoitu. Vakava on myös terveydenhuoltojärjestelmämme tilanne; kustannukset tuntuvat karkaavan käsistä kestämättömällä tavalla ja huoli hyvinvointialueiden kyvystä ylläpitää ja tuottaa terveyttä kasvaa.

Kun väestö vanhenee, terveydenhuollon rajalliset voimavarat uhkaavat mennä sairauksien hoitoon. Samalla pitäisi kuitenkin siirtää toiminnan painopistettä kohti terveysongelmien ennaltaehkäisyä ja työ- ja toimintakyvyn edistämistä. Talouskeskustelussa tulisi hoitojen kustannusten rinnalla nostaa esiin entistä vahvemmin hoitamattomuuden kauaskantoiset ja kertautuvat kustannukset.

Kurssia ei muuteta pikaratkaisuin, paikkailemalla järjestelmän aukkoja siellä täällä. Tarvitaan joukko kestäviä ratkaisumalleja, joita tulee viipymättä hakea yhdessä päättäjien ja alan toimijoiden kanssa.

Esimerkiksi lääkerahoitusta tulee tarkastella uudella tavalla. Lääkehoidot tulee entistä paremmin ymmärtää osaksi vaikuttavaa terveydenhuoltoa ja investointina ihmisten terveyteen, toimintakykyyn ja hyvinvointiin. Ei pelkästään kustannuseränä terveydenhuollon budjeteissa.

Lyhyellä aikajänteellä tarvitaan lääkkeiden kansallisen arviointijärjestelmän perusteellista uudelleentarkastelua, ja tähän työhön sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on jo hallitusohjelman mukaisesti lähtenyt.

Myös avohoidon lääkkeitä koskevien riskinjakosopimusten, eli ehdollisen korvattavuuden menettelyn laajentamista suurempia potilasmääriä koskeviin terapia-alueisiin ja edullisempiin lääkehoitoihin tulee edistää aikailematta.

Toimintamalli on todettu hyväksi ja toimivaksi. Uudet vaikuttavat lääkehoidot saadaan tehokkaammin niitä tarvitseville ja neuvottelumenettelyn kautta yhteiskunta säästää kustannuksissa.

Ehdollisen korvattavuuden sopimuksia tulisi myös kehittää vahvemmin vaikuttavuusperusteisiksi. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että hoitojen vaikuttavuutta tulisi voida seurata terveydenhuollon rekistereistä ilman tieteellisen tutkimuksen leimaa ja vaatimuksia.

Nykyisen sosiaali- ja terveystietojen toissijaista käyttöä säätelevän lain, ns. toisiolain – tai sen tulkinnan – puitteissa tämä ei ole mahdollista, ja siksi sen uudistaminen on priorisoitava lainsäätäjän työlistalla. Valuviat laissa on pitkälti tunnistettu ja niistä ollaan toimijoiden kesken hyvin samanmielisiä. Lakitasolla tulisi mahdollistaa myös vaikuttavuuden seuranta viranomaispäätöksenteon tarpeisiin.

Lisäksi tarvitaan pitkälle tulevaisuuteen katsovaa keskustelua uudenlaisista rahoitusmalleista.

Tämä keskustelu toimijoiden ja päätöksentekijöiden kesken on syytä aloittaa, koska valmiita ja suoraan käyttöönotettavia malleja tuskin on löydettävissä. Tarvitaan aivan uudenlaista ajattelua. Sitä kautta voimme varmistaa, että lääkehoito on osana terveydenhuollon kokonaisuutta kestävällä pohjalla ja suomalaiset saavat vaikuttavat hoidot viiveettä.

FI24NNG00014-05-24