Lääkekustannuksia tulee tarkastella osana soten kokonaiskustannuksia ja vaikuttavuutta

Ajantasaiseen ja laadukkaaseen tietoon perustuvaa päätöksentekoa on pidetty yhtenä onnistuneen sote-uudistuksen kulmakivenä. Yhtenäisempää tietopohjaa kehitetään ja yhä enemmän tietoa on julkisesti saatavilla. Ensiarvoisen tärkeää on ymmärtää, mitä käytettävissä olevasta tiedosta voidaan päätellä. 

Hyvä esimerkki tästä on Kelan ja Fimean 14.12. julkaisema uusi sovellus, jolla voi tarkastella lääkekustannusten kehitystä alueittain jopa lääkeainetasolla. Sovelluksella saa tilannekuvan niistä lääkkeistä, joiden kustannukset ovat kasvaneet ja vähentyneet eniten, Kelan tiedotteessa sanotaan. Huomio kiinnittyy kustannuksiin ja lääkkeillä aikaansaadut terveyshyödyt jäävät taka-alalle. 

Oikea-aikainen ja oikein kohdennettu lääkehoito on keino hallita hyvinvointialueiden kokonaiskustannuksia, ei erillinen kuluerä. Lääkekustannuksia tulisikin tarkastella osana sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannuksia. Soten nettokustannuksia ja tarvevakioituja menoja seurataan aluetasolla vuosittain, mutta avohoidon lääkkeet puuttuvat näistä. Monikanavaisessa järjestelmässä lääkkeitä tarkastellaan irrallisena muista sote-palveluista, vaikka ne ovat oleellinen osa ihmisten hyvää ja vaikuttavaa hoitoa.

Alueellinen vertailu voi parhaimmillaan auttaa tunnistamaan onnistuneita käytäntöjä ja edistää vertaiskehittämistä. Puutteelliseen tai virheelliseen tietoon pohjautuva vertailu ei palvele tarkoitustaan. Esimerkiksi sairaalalääkkeiden osalta sovellus antaa virheellisen kuvan käyttämällä tukkuhintoja eikä todellisia toteutuneita kustannuksia. Se ei myöskään huomioi alueiden välisiä eroja sairastavuudessa ja palvelutarpeessa, eikä tiettyihin yksiköihin keskitettyjä hoitoja. 

Terveydenhuollon tavoitteena on edistää terveyttä ja parantaa sairauksia, ei säästää kustannuksia. Mitä kustannuksista voidaan päätellä, jos ei tiedetä mitä on saatu aikaan? Lääkekustannusten kasvua selittävät laajalti uudet lääkkeet tai aiemmin käytössä olleiden lääkkeiden uudet käyttöaiheet. Siten yhä useampi potilas on saanut tarvitsemaansa hoitoa. Kuinka paljon lisää elinvuosia, parempaa elämänlaatua tai työ- ja toimintakykyä on saavutettu?

Nämä samat kysymykset koskevat niin lääkehoitoja kuin lääkkeettömiä hoitoja, mutta vastauksia on vaikea antaa nykytiedon valossa. Yksittäisten kustannuserien tarkkailun sijaan tulisi panostaa vaikuttavuustiedon keräämiseen ja esimerkiksi laaturekisterien kehittämiseen. Lopulta kyse on siitä, miten sosiaali- ja terveydenhuoltoon investoiduilla euroilla saavutetaan paras mahdollinen vaikuttavuus.