Lääkekorvausten rahoituksen suunnasta päätettävä osana monikanavarahoituksen purkua

Soten monikanavaista rahoitusta on tarkoitus purkaa osana sote-uudistusta. Muutoksen kohteena on myös Kelan maksamien lääkekorvausten rahoitus. 

Lääkkeiden kaksikanavainen rahoitus on suomalainen erikoisuus. Verorahoitteiset julkiset palvelut kattavat sairaaloissa käytettävät lääkkeet. Avohoidon Kela-korvattavien lääkkeiden rahoituksesta osa katetaan vakuutetuilta kerättävinä sairaanhoitovakuutusmaksuina, osa valtion tuloverotuksesta. 

Tämä järjestelmä johtaa tiukkaan lakisääteiseen rajapintaan sairaalan ja avohoidon välillä, mikä voi muodostua esteeksi potilaskeskeisen lääkehoidon toteuttamiselle. Se johtaa myös osaoptimointiin, jossa toimijoille syntyvät kustannukset ohjaavat hoitoa, ei potilaan lääkehoidon paras onnistuminen.  

Lääkekorvaukset ovat Kelan sairaanhoitovakuutuksen suurin etuus. Sen rahoituspohjasta sovitaan valtion ja työntekijäjärjestöjen kesken. Vuosittain korvauksia maksetaan noin kolmelle miljoonalle ihmiselle riippumatta siitä, toimiiko lääkkeen määrääjä julkisessa tai yksityisessä terveydenhuollossa tai työterveyshuollossa. 

Monikanavarahoituksen purkamisen lisäksi hallitus on sitoutunut Lääkeasioiden uudistusten tiekartan mukaiseen lääkehoidon ohjauksen ja rahoituksen kehittämiseen. Pienempiä osauudistuksia voidaan ja tuleekin tehdä akuuttien haasteiden ratkaisemiseksi, mutta isot periaatekysymykset ja järjestelmätason muutokset odottavat rahoitusmallista tehtävää päätöstä. 

STM:n virkamiesryhmä on selvittänyt keväällä ensimmäistä kertaa lääkekorvausten rahoituksen vaihtoehtoisia malleja. Nyt käynnissä olevassa poliittisessa harkinnassa tulisi ottaa kantaa lääkekorvausten rahoituksen suuntaviivoihin. Jos linjauksia ei nyt tehdä, sairaalassa käytettävien ja avohoidon korvattavien lääkkeiden tiukka rahoituksen rajapinta haittaa yhä enemmän ihmiskeskeisen lääkehoidon toteuttamista ja lääkehoidon jatkuvuutta sairaalasta avohoitoon ja toisinpäin. 

Kansallinen avohoidon lääkkeiden korvausjärjestelmä varmistaisi jatkossakin ihmisten yhdenvertaisuuden. Uusien rajapintojen ja osaoptimointien välttämiseksi yksityisen terveydenhuollon tai työterveyshuollon lääkäreiden määräämät avohoitolääkkeet tulisi korvata samasta kansallisesta korvausjärjestelmästä.

Virkamiesryhmän laatimista vaihtoehdoista eniten kannatusta kesän lausuntokierroksella sai malli, jossa tehtäisiin vain rahoitusmuutos ja siirrettäisiin valtion osuus sairaanhoitovakuutuksen lääkekorvausjärjestelmän rahoituksesta hyvinvointialueille. Kelan nykyinen sairausvakuutuksen lääkekorvausjärjestelmä säilytettäisiin ennallaan (nk. malli A). Me kannatimme lausunnossamme isompaa muutosta, jossa rahoituksen lisäksi muutettaisiin myös toimintoja. Katsoimme, että malli C ja sen sisältämä uusi kansallinen lääkekorvausjärjestelmä antaisi mallia A paremman mahdollisuuden tarkastella sairaalalääkkeiden ja avohoitolääkkeiden rajapintoja potilaiden yhdenvertaisuuden ja tehokkaiden hoitopolkujen mahdollistamiseksi. 

Jos poliittisessa harkinnassa päädytään suosittamaan pelkkää rahoitusmuutosta, tulisi siihen yhdistää elementtejä, jotka vähentävät rajapintaongelmia ja mahdollistavat lääkehoidon ohjauksen kehittämisen. Myös pienemmät osamuutokset auttaisivat nykytilanteen kehittämistä.

Lääketiede kehittyy vauhdilla ja tuo uusia innovatiivisia hoitoratkaisuja potilaiden ja terveydenhuollon käyttöön. Jotta niiden saatavuus voitaisiin varmistaa, tarvitsemme pikimmiten poliittisia suuntaviivoja siitä, mihin suuntaan lääkekorvausten rahoitusta lähdetään kehittämään.

Heikki Kurkela, yhteiskuntasuhdejohtaja, Novartis Oy
Sirpa Rinta, lääkepoliittinen johtaja, Lääketeollisuus ry